Leirit

Karatetoiminta ei rajoitu ainoastaan harjoituksiin. Vuoden mittaan on luvassa vähintään kaksi isoa leiriä ja mahdollisia lyhyempiä viikonloppuleirejä. Leireillä on monipuolista toimintaa karaten eri osa-alueilta sekä kivaa yhdessäoloa.

Treenejä vetävät eri Shotokan-seurojen valmentajat ja harjoittelun lisäksi leireiltä saa paljon lisätietoa karatesta. Leireillä tapaa muita karaten harrastajia, joita saapuu leireille eri puolilta Suomea ja Eurooppaa.

Leireillä suoritetaan myös vyökokeita, joihin voi osallistua kun harjoittelu ja osaaminen on edennyt riittävästi.

JKA:n kesäleirillä 2024 Sensei Yuko Hirayaman valmennettavana. Kuva: Markku Mustonen

Leiriohjeita

Leirillä on monen ikäistä harrastajaa nuoresta aikuiseen. Leiri sopii siis kaikille harrastajille ikään katsomatta. 

Leirillä oppii todella paljon, ja etenkin vierailevien mestarien opetukset ovat mielenkiintoisia. Leirit muodostavat tärkeän osan harjoittelua. Valmennus leireillä tapahtuu hyvässä hengessä, ja harrastajien taso huomioiden, joten suorituspaineita leiristä ei tarvitse ottaa.

Oman seuramme valmentajat ovat leirillä mukana neuvomassa ja ohjaamassa leirirutiinien hoitamisessa. Harjoitusten välillä saattaa olla kuitenkin useampi tunti itsenäistä vapaa-aikaa, jolle ei ole ohjattua toimintaa.

Leirillä voi yöpyä, mutta lähellä asuvat voivat yöpyä myös kotona valintansa mukaan. Majoitus leirillä tapahtuu koulun luokkatiloissa. Omana yöpymisvarustuksena mukaan patja, tyyny ja makuupussi/peitto. Seuramme valmentajat eivät välttämättä yövy leiripaikalla, mutta paikalla on muita aikuisia. Majoittuminen edellyttää itsenäistä toimintaa leiripaikalla mm. aamutoimien suhteen.

Mukaan kannattaa varata lisäksi vaihtovaatteita, peseytymisvälineet sekä pientä evästä ja juotavaa väliajoille (esim. hedelmät ovat hyvää välipalaevästä).

Muistilista leirivarusteista

  • karatepassi 
  • karatepuku ja -vyö sekä vaihtopuku jos löytyy
  • jalka- ja käsisuojat sekä hammassuojat 
  • peseytymisvälineet 
  • pientä evästä, esim. hedelmiä, mehua, myslipatukoita 
  • fleece-takki tai huppari karatepuvun päälle taukoja varten
  • sisätossut/sandaalit
  • taskurahaa/maksukortti leirin ulkopuoliseen ruokailuun
  • yöpymisvälineet mikäli yövyt leiripaikalla
  • kesäleireillä uimapuku